Sunday, February 11, 2007

KARJALAN RETKI 7.-10.6.2007

Talviset terveiset täältä itärajan pinnasta Pohjois-Karjalasta. Lieksaankin on vihdoin ja viimein tullut talvi, mutta kesä siintää jo mielessä. Ja ennen kaikkea perinteinen Karjalan retki. Itänaapurin rajavyöhykekuviot laittoivat asiat jo kovaankin mietintään tässä välillä. Onneksi asiat näyttävät siitä selviävän ja uskaltaa ryhtyä suunnittelemaan tuota matkaa. Nämä veteraanimatkat ovat tulleet jo vähintäänkin jollain tapaa vuodenkiertoon kuuluviksi. Haikein mielin täytyy kuitenkin todeta, että vuosien kulku näkyy nyt konkreettisimmillaan juuri veteraanien kohdalla, kun tästä tulevasta retkestä puhutaan. On hyvin todennäköistä, että emme enää saa matkalle ensimmäistäkään veteraania mukaamme. Mutta yksi on varma, he ovat antaneet meille retkeläisille paljon vuosien mittaan näillä retkillämme ja tuota henkeä on hieno jakaa myös uusien retkeläistenkin kanssa.


Tämän vuotinen retki paneutuu Tuntemattoman Sotilaan saloihin. Matkan aikana käymme lävitse kirjan ja siitä tehdyn elokuvan autentisen yksikön eli JR8:n sotatietä sekä teoksen hahmoja, tapahtumia ja tapahtumapaikkoja. Väinö Linnan romaani ja Edvin Laineen elokuva muodostavat erään kansakuntamme virstanpylvään ja siinä samalla erittäin elävän kuvauksen jatkosodan tapahtumista ja ihmiskohtaloista sodan melskeissä. Se yhdistää myös meitä kaikkia teoksena, siitä ei varmaankaan pääse mihinkään. Niinpä onkin erinomaisen hienoa päästä turvallisissa ja asiantuntevassa ”hoidossa” tutustumaan tähän aiheeseen itse paikan päällä. Matkajärjestelyistä vastaa jo totuttuun tapaan Japi-Matkat Oy / Jarmo Ahonen Haminasta ja asiantuntijaoppaana retkellämme on everstiluutnantti evp Aimo Kiukas.


Lähdemme näillä näkymin varhain torstaiaamuna Joutsasta kohti Niiralaa. Ajoreitti tarkentuu, kun osallistujakunta retkelle selkiytyy. Lähetän kaikille ilmoittautuneille vahvistuskirjeen tarkempine aikatauluineen ja ohjeineen kevättalven aikana. Nyt on tärkeintä, että saan vahvistuksen kaikilta matkasta kiinostuneilta joko puhelimeen, sähköpostiin tai perinteisesti postitse viimeistään 26.2.2007 mennessä. Tämä on tärkeää, sillä matkalle pääsee mukaan 45 ensiksi ilmoittautunutta!!! Toinen tärkeä asia on se, että lähettäkää minulle samalla kopio passistanne viisumihakemusta varten siinä samalla.


Tämän perinteisen veteraanimatkan lisäksi on mahdollisuus osallistua myös Jääkäreiden jäljillä –retkelle Baltiaan, mikä järjestetään ajalla 5.-8.7.2007. Ilmoittaessa itsesi retkelle kerro, kumpaan retkeen ilmoittaudut tai jos ilmoittaudut kumpaankin, niin myös siitä maininta. Jääkäreiden jäljillä tutustutaan mm. joutsalaisen jääkärieversti Iivari Kaurasen taistelutiehen Riianlahdella.


Matkojen hinnat ovat seuraavanlaiset:


Veteraanimatka Tuntemattoman taistelupaikoilla 7.-10.6.2007, hinta 369 €/hlö

Jääkäreiden jäljillä 5.-8.7.2007, hinta 427 €/hlö.


Eli minä odotan ilmoittautumisia 26.2.2007 mennessä. Muistathan, että 45 ensiksi ilmoittaunutta mahtuu mukaan reissulle. Lähetä minulle ilmoittautumisesi yhteydessä kopio passistasi joko faxilla, p. 013-6895210, sähköpostitse jukka.kuhanen@nurmes.fi tai postitse Rauhalantie 16, 81720 Lieksa.


Lähetän kaikille ilmoittautuneille tarkemman aikataulun, ohjeistuksen sekä osallistumismaksut kevään aikana. Ryhmän tulee olla tiedossa Venäjän konsulaatissa viimeistään vapun tienoissa, joten huhtikuun lopulle saakka tilanne tältä osin voi vielä elää tarvittaessa. Katson kaikkien osalta ilmoittautumiset vahvistetuiksi varauksiksi, kun olen saanut tarvittavan kopion passista sekä kun myöhemmin keväällä lähettämäni varausmaksu on maksettu.


Tässäpä tämä tällä kertaa. Odotan itse jo innolla sitä, että pääsen mukavan ja suurelta osin tutun porukan kanssa jälleen tutustumaan noihin viime sotien taistelupaikkoihin sekä siinä samalla viettämään sitä ns. laatuaikaa mielenkiintoisissa ympyröissä. Nähdään viimeistään Karjalan retkellä!!!


Ilmoittautumianne odotellen.


Jukka


ALUSTAVA OHJELMA:



Torstai 7.6.2007


Lähtö Joutsasta kohti Niiralaa aikaisin aamulla. Rajanylityksen jälkeen perehdytään JR8 perustamisvaiheisiin ja Suistamolla Tuntemattoman Rykmentin ensimmäisiin hyökkäystehtäviin. Maastolounaan jälkeen JR8:n hyökkäyksen jatkovaiheet heinä-elokuussa 1941 sekä vetäytymistaistelut kesällä 1944 U-asemaan. Lisäksi tutustutaan Kollaan talvisodan taisteluihin paikan päällä. Majoittuminen hotelliin Suojärvellä.


Perjantai 8.6.2007


Veskelyksen ja Tsalkin taistelut sekä Jessoilassa JR8:n Säämäjärven kannasmaaston valtaus. Maastolounaan jälkeen tutustaan Kutisman kylän valtaukseen sekä Tuntemattoman rykmentin valmistautumistoimiin Prääsän alueen valtaamiseksi. Tämän jälkeen siirrytään Petroskoihin, missä käydään lävitse JR8:n hyökkäys Petroskoin valtaamiseksi sekä rykmentin sijoittautuminen Petroskoihin. Tämän jälkeen majoittuminen myöhemmin keväällä tarkentuvassa majoituskohteessa.


Lauantai 9.6.2007


Prääsän kylän valtaus sekä Tuntemattoman Rykmentin osuus Pyhäjärven taisteluissa. Tämän jälkeen siirrytään Shemenskiin, missä tutustutaan huhtikuun 1942 kelirikkotaisteluihin sekä rintamatilanteeseen Syvärin suunnalla tämän jälkeen vv. kesien 1942-44 välillä. Maastolounaan jälkeen käydään lävitse neuvostojoukkojen suurhyökkäys Syvärin suunnalla, tutustutaan Sammatuksen taisteluihin sekä majoitutaan myöhemmin keväällä tarkentuvaan majoituskohteeseen.


Sunnuntai 0.6.2007

Aluksi hyökkäyskesän 1941 Tuulosjoen ylimenohyökkäykseen tutustuminen, jonka jälkeen neuvostojoukkojen maihinnousu Viteleen suunnalla ja siirrytään Salmiin, missä tutustutaan Tuntemattoman Rykmentin taisteluihin Lunkulan- ja Mantsinsaarilla heinäkuussa 1944. Maastoruokailu, jonka yhteydessä käydään lävitse U-aseman eteläinen siipi Nietjärvellä ja Koirinojan suunnan talvisodan aikaiset mottitaistelut. Kotiudutaan Suomen puolelle Niiralasta ja edelleen Keski-Suomeen.


Matkan edetessä tukeudutaan aina kun mahdollista Tuntemattoman Sotilaan tapahtumiin niiden aidoilla tapahtumapaikoilla sekä pureudutaan teoksen henkilöhahmojen esikuvien taustoihin.


huom. PÄIVITETTY TILANNE 11.2.2007

Retkelle on tähän mennessä ilmoittautunut 27 henkeä, joten vajaa parikymmentä paikkaa on vielä vapaana. Majoitusten suhteen maaliskuun aikana selviää kohteet paikan päällä tehtävän selvittelyreissun myötä. Samalle viikonlopulle sattuneen merkittävämmän juhlapyhän takia ovat majoituspaikat tavanomaista tiukemmassa Petroskoin ja Aunuksen suunnalla. Mutta homma kyllä tästä vielä suttaantuu...



EI MUUTA KUIN TERVETULOA REISUUN MUKAAN!

1 comment:

Anonymous said...

Pidän arvokasta tietoa sinua olla tarjota teidän artikkeleita. Voin kirjanmerkki blogiasi ja ominaisuus lapseni testata jopa täällä yleensä. Olen lievästi positiivinen he aikovat saada tietoa varsin paljon uusia juttuja täällä kuin kukaan muu!